Hiljaiset levytt!

Pienlehtiveteraani Jukka Junttila aloitteli jälleen uuden lehden tekemistä Tampereella 1980-luvun alkupuolella. Lehden nimeksi tuli Hiljainen Kesä.  Lehti muotoutui jonkinlaiseksi alakulttuurin yleislukemistoksi ja sen ympärillä alkoi pyöriskellä mukavia ihmisiä.  Näiden kanssa Jukka kehitteli ideaa laajentaa lehden toimintaa muuhunkin kulttuurijulkaisuun ja näin syntyi Hiljainen Kulttuuriyhdistys rekisteröity yhdistys vuonna 1985.

Kulttuuriyhdistys aloitti julkaisemalla suomalaista sarjakuvaa, mutta pian toiminta laajeni levyjenkin kustannustoimintaa ja levymerkki Hiljaiset Levyt näki päivänvalon vuonna 1986. Julkaisutahti oli aluksi yksi tai kaksi LP:tä ja nippu singlejä per vuosi. Kaikkien – ja ennen kaikkea Jukan hämmästykseksi – homma alkoi kuitenkin hitaasti ottaa tuulta alleen ja julkaisu määrä nousivat.

Vuonna 1990 oltiin tultu siihen pisteeseen, että Hiljaisia Levyjä piti alkaa hoitaa joko professionaalimmin tai sitten olisi pitänyt lopettaa koko komeus. Päädyttiin sellaiseen amatöörimäiseen ammattilaisuuteen ja Hiljainen Osakeyhtiö perustettiin, jonka osakkeita merkitsivät yhteensä kaksikymmentä henkilö tai yhteisö.

Homma lähti todella rullaamaan: jakelu tehostui, levy saatiin lisensoitua ulkomaille, aiemmista virheistä oli opittu, bändikaarti alkoi olla hyvän kokoinen.

Nyt levyjä on julkaistu yli 150 kappaletta ja Hiljaiset Levyt on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä suomalaisena kitararock / punk levymerkkinä ja onhan se eräs vanhimmista tällä hetkellä toimivista suomalaisista indie levymerkeistä – eikä ole tarkoitus ihan lähiaikoina vielä lopettaakaan …

Uutta

Hiljaiset julkaisut osa 137 – Ypö-Viis: Mari Pogoaa / Mikkitelineestä On Puolet Minun (single; Hiljaiset Levyt HIKS-064) 10.10.2017

Svart Records oli julkaissut joitakin vuosia aikaisemmin erän Poko Rekordsin alkupään punksinglejä uusintajulkaisuina. Tässä nipussa oli neljä Ypö-Viis sinkkua: Me Myytiin Itsemme, Kuvien Kauniit Naiset, Hyvästi Masentava Maanantai ja Keskiolut Takaisin Alkoon. Jossain yhteydessä tuli Miika Söderholmin kanssa puhe näistä singleistä ja siinä ihmettelin, että minkä kumman takia Svart ei samalla julkaissut kahta parasta Ypö-Viis …

Hiljaiset julkaisut osa 136 – New Rising Suns: Psychedelic Sound Romance (CD; Hiljaiset Levy HILL-057) 29.9. 2017

Lyhyt versio tarinaista menee tutun kaavan mukaisesti: Hyvä ja mukava tyyppi tuli tarjoamaan bändiään Hiljaisille ja minä tietenkin julkaisin. Sitten hiukan pidempi versio: Antti Annunen oli tullut tutuksi alkujaan Radiopuhelimista, mutta kun hän aikoinaan pyöri taajemmin Tampereellakin, niin siinä tuli pikkuhiljaa ystävystyttyä. Antti kävi silloin tällöin Sinkkuklubilla ja Puutarhajatseissa ja tietysti Radiopuhelimien keikoilla tuli juteltua. …

Tarjolla halpaa hupia, itse asiassa täysin ilmaista.

Huomenna (29.8.) on Jaguvaarit yhtyeen LP:n julkkarikeikka Huurupiilossa. Tilaisuus on ilmainen. Ensi tiistaina (1.9.) aukeaa Tampereen pääkirjaston Metson musiikkiosastolla Hiljaiset Levyt 40-vuotta -näyttely. Avajaiset ovat kello 17:00 – 19:00, ohjelmassa haastattelun lisäksi Hiljaiset All Stars kokoonpanon keikka kuuden eri solistin kera – todellista spesiaaliherkku. Tämäkin tilaisuus on ilmainen. Metson näyttelyyn liittyen on opastetut näyttelykierrokset 9.9., …

Ota yhteyttä

← Back

Your message has been sent