LOWDOWN SHAKIN' CHILLS


tyyli:katurock
kotikaupunki: Tampere
kokoonpano:
Discografia

Lowdown Shakin' Chills perusteen alun alkujaan Vammallassa koulun joululoman aikana, kun kaverit saivat soittimet lainaan. Nimi napattiin Nomadsin ekalta mini-LP:ltä ja alkuperäinen linja oli tiukkaa garagerockia, jonka mottona oli että kitarakin on lyömäsoitin. Homma saatiin reilussa vuodessa niin vahvalle pohjalle, että tehtiin omakustanne kasetti, jolla irtosi kiinnitys Hiljaisille Levyille.
Pieniä miehistön vaihdoksia oli muutamia, ja bändin kovan ytimen toinen puoli Toni Haimi tuli mukaan remmiin vasta ennen ensimmäisen pitkäsoiton äänittämistä. Niin tuo toinen voimakaksin osapuoli on tietenkin Pankku Kotila. Toni myötä linja siirtyi askeleen glamrockin suuntaan, mutta katurock-elementit olivat edelleen vahvasti läsnä musiikissa.
Ennen toista pitkäsoittoa rumpupallille istahti reiluksi vuodeksi Jarkko Jokelainen (ex- God's Lonely Men ja mm. Jungle lehden päätoimittaja). Jarkon peti loppui aikanaan kun mies lähti vuodeksi jenkkeihin toimittajaksi. Toinen levy oli sävyiltään ensimmäistä värikkäämpi ja yhtye alkoi saada nimeä. LSC kävi mm. soittamassa Berlin Indipendence Days:issä, sekä muitakin keikkoja Saksassa. Myös ulkolaiset levy-yhtiöt osoittivat pientä kiinnostusta yhtyettä kohtaan ja esimerkiksis sekä Hollywood Records, että MCA jenkeistä pyysivät materiaali kuultavakseen.
Homma kuitenkin kehittyi varsin hitaasti ja Jarkon lähtö laittoi yhtyeen melkein telakalle. Jansku tuli kuitenkin takaisin bändiin, mutta ote oli jotenkin katoamassa. Haimi ja Pankku alkoivat kehitellä uutta bändiä Shake Downia, josta tulikin LSC:n jatko pienillä miehistön vaihdoksilla.
Janskun kuolema 8.11.1995 järkytti yhtyettä kovin ja juuri nyt vietetään taas hiljaisempaa aikaa, mutta eivätkön Pankku & Haimi kokoa uuden Shake Downin lähitulevaisuudessa. Aika tulee sitten näyttämään ...

discografia:



[ Levykauppa ][ Yhtiö ][ Kataloogi ][ Bändit ][ Arkisto ][ PunkNet77 ][ In English ]

Created by JJu: January 15, 1996
Last Updated: January 17, 1996